PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA 2021-2022
Suomen Nuorisoseurat ry toteuttaa lakisääteistä iltapäivätoimintaa Rovaniemellä Saarenkylän koululla. Toimintaa järjestetään peruskoulun 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä erityisen tuen piirissä oleville 1.-3. luokkien oppilaille arkisin klo 11-17 välisenä aikana. Lukuvuonna toimintamaksu on 90 euroa/lapsi/kuukausi ja se sisältää myös iltapäiväkerhossa valmistetun monipuolisen välipalan.
Iltapäivätoimintaan osallistuvan koululaisen ei tarvitse kuluttaa koulupäivän jälkeistä aikaa yksin, vaan hän saa viettää iltapäivää turvallisten ohjaajien parissa ja leikkiä muiden saman ikäisten lasten kanssa. Leikki, liikunta ja ulkoilu ovat hyvää vastapainoa koulupäivälle. Saaren koululla työskentelee neljä iltapäivätoiminnanohjaajaa.
Kausisuunnitelmaan pohjautuvat toimintatuokiot painottuvat leikkeihin, liikuntaan, musiikkiin, kädentaitoihin sekä taide- ja mediakasvatukseen. Lapsille tarjotaan myös mahdollisuus omaehtoiseen toimintaan sekä rentoutumiseen ja lepoon. Yhdessä on mukava hassutella, askarrella ja joskus vaikka vähän kisailla!
LISÄTIETOJA, PAIKAN HAKEMINEN JA IRTISANOMINEN