TEATTERI SÄIJE -blogi – Tästä se alkaa!
Tätä on suunniteltu ja odotettu. Teatteri SÄIJEN ikioma blogi näkee nyt helmikuisen päivänvalon, ja minulla on kunnia olla ihka ensimmäinen teatterimme esiripuntuoksuinen brändilähettiläs. Tervetuloa kaikki vierailijat!
Hei! Olen Piia, toimin Teatteri SÄIJEN ohjaajana Rovaniemellä, ja rakastan kirjoittamista. Se on ihanan inspiroivaa ja pehmeän puhdistavaa. Sanoilla voi lohduttaa, innostaa, tiedottaa, kertoa ja kuvailla sekä vaikkapa säikytellä. Listaa toki voisi jatkaa vielä pidemmällekin, mutta juuri nuo verbit valtasivat ensimmäisenä tajuntani.
Teatterissa moka on lahja!
Rakastan teatteria. Kun istun teatterin penkkirivillä tai olen näyttämöllä, tunnen olevani kotona. Pulssini tasaantuu, hengitän rauhallisesti ja tunnen olevani läsnä. Se on minulle mindfulnessia. Näyttelijän ja yleisön välinen vuorovaikutus on lähes maagista.
Vain se, joka kokee elävänsä näyttämöllä, voi ymmärtää sen onnentunnon, jonka teatterista saa. Saa myös mokailla. Moka on improvisaatiossa lahja. Tässä nykymaailmassa, jossa kaikkien pitää koko ajan yltää parhaimpaan suoritukseensa, olisi suuri tilaus armollisuudelle, myötätunnolle ja improvisaatiolle. Jokainen mokaa, ja moka vie johonkin uuteen. Muutos on aina mahdollisuus.
Tarinoita teatterista kulissien takaa
Blogissamme saan yhdistää kaksi minulle rakasta aihetta: kirjoittamisen ja teatterin. Tuon teatteritaiteen ilosanomaa somemaailmaan. Saan kertoa, mitä kaikkea kulissien takana tapahtuu. Saan kertoa, miten luovia lapset ja nuoret ovat ja miten heidän silmänsä syttyvät, kun salin kattoon lävähtää palamaan sininen spottivalo. Saan todistaa sielu väristen, miten teatteri voi puhdistaa, eheyttää ja parantaa. Saan olla vierestä seuraamassa, miten teatterissa jokainen saa olla oma ainutlaatuinen itsensä eikä ketään kiusata erilaisuuden takia. Teatteriväki on suvaitsevaa sakkia.
Teatteriharrastus lisää luovuutta
Aloitin Teatteri SÄIJEN ohjaajana viime elokuussa. Syyskausi meni vähän koronan varjossa, mutta lapset saivat kuitenkin harrastaa eikä tiloja pistetty kiinni. Olemme pyrkineet toimimaan turvallisesti. Olen nähnyt, miten harrastuskerran alussa vaisu nuori piristyy tuntien päätteeksi ja nostaa peukun ylös. Teatteri tuo iloa.
Olen nähnyt, miten pienet harrastajat kaivelevat puvustosta päälleen tosimiesten pukutakkeja ja mummujen kietaisumekkoja ja muuntuvat hetkessä puhetyyleineen aikuisiksi. Olen nähnyt, miten kotoa mukaan napatulla äidin huultenrajauskynällä syntyy otsaan Harry Potterin salamanmuotoinen arpi ja miten kotipihan oksista saa tehtyä taikasauvoja.
Teatteri lisää luovuutta. Olen nähnyt, millainen halu ja tarve lapsilla on kertoa tarinoita. Meidän aikuisten pitää antaa heille siihen mahdollisuus.
Ihanaa helmikuuta sinulle!
Toivoo Piia