Näkyviä ja kuuluvia saamelaisperinteitä Nuori Kulttuuri Sounds -tapahtumassa

Miltei puolet elämästään joianneet Oarjannieiddat (suom. lännen tytöt) astuivat Mikkelin lavoille valtakunnallisen Sounds 2018 -tapahtuman merkeissä toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Länsi-Enontekiöltä kotoisin olevat Inger-Anni Valkeapää, Maren Elle Mäkitalo ja Máret-Elle Valkeapää pitävät saamelaisperinteitä yllä joikaamalla sukujensa joikuja.

“Joiut kertovat ihan tavallisista asioista, esimerkiksi mainitaan jonkun nimi ja kerrotaan, että hän oli hyvä heittämään suopunkia. Meidän oma joiku ‘Tunturi’ kertoo siitä, millaista tuntureilla on ja että se on meidän koti”, kokoavat tytöt. Perinteen ylläpitäminen on tärkeää:

“Joikaaminen on vähentynyt mielestäni huomattavasti. Ennen se oli osa jokaista päivää”, toteaa Mäkitalo.

Kolmikko edustaa saamelaiskulttuuria paitsi äänellään, myös vaatteillaan. Saamelaisuuden parhaiksi puoliksi tytöt listaavat saamen kielen puhumisen ja juhlatilaisuuksissa käytettävän lapintakin.

“Pukuni on äitini tekemä. Tää ei oo ihan tavallinen, vaan vähän kesäisempi ja kevyempi versio kuin heillä”, kertoo Mäkitalo puvustaan, “mutta kuitenkin ihan aito Enontekiön lapintakki”.

Joikuporukka saatiin kasaan, kun ala-asteella opettaja keksi laittaa tytöt osallistumaan Saamelaisnuorten taidetapahtumaan. Tapahtuma toimii aluekilpailuna, jonka kautta tytöt ovat Soundsiin päätyneet:

“Ollaan esiinnytty jo neljä vuotta, yleensä Lapin alueella. Viime vuonna me oltiin Saamelaisnuorten taidetapahtuman avajaisissa esiintymässä. Tänä vuonna voitettiin se.”

Menestys ei jäänyt Sounds-tapahtumaan pääsemiseen, vaan ryhmä sai myös kunniakirjan upean joikutradition ja uuden materiaalin yhdistämisestä. Lisäksi Oarjannieiddat valittiin esiintymään tapahtuman päätösgaalassa. Uudelleen esiintyminen ei tyttöjä haittaa:

“Joikaaminen on vaan niin mahtavaa”, toteaa Mäkitalo hymyssä suin.

Teksti ja kuva: Noora Hakulinen